Sähkötekniikan korkeakoulun tohtoreista 100 % on tyytyväisiä tutkintoonsa

04.10.2018
Linda Koskinen

Uraseurantakysely selvitti, kuinka vuonna 2014 tohtorin tutkinnon suorittaneet ovat työllistyneet.

Yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden Aarresaari-verkosto selvitti viime talvena, kuinka vuonna 2014 tohtorin tutkinnon suomalaisissa yliopistoissa suorittaneet ovat työllistyneet.

Kaikki kyselyyn vastanneet Sähkötekniikan korkeakoulun tohtorit olivat kyselyn aikaan työllistettyjä. Heistä 100 % oli tyytyväisiä tutkintoonsa oman uransa näkökulmasta. Yli neljä viidesosaa vastanneista pystyi hyödyntämään tohtoriopinnoissa oppimiaan tietoja ja taitoja nykyisessä työssään sekä koki nykyisen työnsä liittyvän väitöskirjansa aiheeseen.

63 % vastanneista työskenteli kyselyn aikaan pääsääntöisesti tutkimuksen parissa. Tämän lisäksi vastanneiden työtehtävät liittyivät useimmiten suunnitteluun ja kehitykseen (56 %) sekä konsultointiin ja valmennukseen (44 %). Jopa 94 % vastaajista oli tyytyväisiä uransa suuntaan.

”Tohtoriopinnot ovat valtava henkilökohtainen investointi ja vaativat vuosien sitoutunutta työtä. Niissä hankittu tieteellinen osaaminen kantaa kuitenkin läpi koko työuran. Olen todella iloinen nähdessäni, että valmistuneet tohtorimme menestyvät työelämässä ja ovat tyytyväisiä valintaansa. Koulumme on ylpeä tohtoreistaan, jotka vievät eteenpäin tärkeää viestiä tieteellisen osaamisen merkityksestä”, sanoo Sähkötekniikan korkeakoulun dekaani Jyri Hämäläinen.  

Uraseurantatutkimus on Aarresaari-verkoston (Suomen yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden verkosto) kehittämä tutkimusmalli, jolla kartoitetaan maistereiden ja tohtoreiden työuria valtakunnallisesti valmistumisen jälkeen.

Sijoittumista arvioidaan työllisyystilanteen ja työllistymisen laadun näkökulmasta sekä työn ja tutkintojen vastaavuudella.

Kyselyyn vastasi kaikkiaan 805 henkilöä, joista Aalto-yliopistosta valmistuneita oli yhteensä 95. Näistä Sähkötekniikan korkeakoulusta tohtoriksi valmistuneita oli 16. Kyselyn vastausprosentti Sähkötekniikan korkeakoulussa oli 33 %.

Seuraava uraseurantakysely tehdään syksyllä 2018. Kysely lähetetään vuonna 2013 maisteriksi ja vuonna 2015 tohtoriksi valmistuneille.

Lisätietoja:

Kaisa Paasivirta
Ura- ja rekrytointipalveluiden asiantuntija
kaisa.paasivirta@aalto.fi